Lasten uintitekniikkakurssit keskittyvät perinteisten uimatyylien tekniikan hiomiseen.Vapaauinnissa yleisin ongelma lapsilla on, että pää on usein liian pystyssä. Tämä on yksi merkittävimmistä ongelmista tekniikan kannalta. Tästä aiheutuu turhaa veden vastusta ja siten hidastetta virtaviivaiselle uinnille. Lapsilla saattaa myös olla halu uida kovaa ja näyttämisen tarve vanhemmilleen, josta saattaa seurata että tekniikka kärsii vauhdin kustannuksella. Uintitekniikkakursseilla katsomme yhdessä, että erityisesti pään asento on kunnossa (katse kohti pohjaa), sekä molemminpuoleinen hengitys on mahdollisimman hyvin toimiva. Näin tekniikasta tulee tasapainoinen.
Rintauinnissa haasteellisinta on usein potku. Monilla potkusta tulee ns. muulinpotku jossa jalat vain potkaisevat taaksepäin, eikä vesiotetta ja siten työntöä saada lainkaan. Usein ongelmana on myös ns. saksipotku, jossa nilkan, jonka pitäisi olla täysin koukistettu, aukeaa liian aikaisin (sivaltaa kuin saksi) ja täten vesiote jaloista menetetään. Näin siis potkusta jää puuttumaan kunnollinen työntö. Ongelma rintauinnissa on usein myös, että liukuvaihe jää liian lyhyeksi, jopa kokonaan puuttumaan. Hyvin toimivalla rintauinnin potkulla pystyy helposti uimaan koko altaan mitan kädet laudalla.
Selkäkroolissa tyypillisiä ongelmia ovat pään pitäminen liian ylhäällä(pelätään, että nenään menee vettä), josta seuraa jalkojen painuminen liian alas, joka taas lisää veden vastusta. Potku saattaa helposti lähteä liikaa polvesta, jolloin lantio koukistuu liikaa ja polvet rikkovat veden pinnan. Jos vartalo ei kierry kunnolla tai on koukussa, käsivetoa on mahdotonta suorittaa optimaallisesti. Hyvässä tekniikassa pää on kunnolla taivutettu taakse ( vrt. kroolissa alas kohti rintaa), potku lähtee lantiosta rennoilla nilkoilla, vartalo kiertyy pituusakselinsa ympäri ja käsivedot noudattavat ns. myllynsiipiperiaatetta. Opetuksessa lähdemme ensin katsomaan, että pää uskalletaan taivuttaa riittävän taakse selinkellunta-asennossa. Tämä on ensimmäinen edellytys koko tekniikan onnistumiselle.
Perhosuinti mielletään usein kaikkein haastavimmaksi uintityyliksi. Se onkin haastava ja vaatii paljon harjoittelua. Vaikeaa perhosuinnissa on hengityksen, käsivedon ja potkujen tarkka yhtensovittaminen. Perhosuinnissa yleisin virhe on että vartalo nousee liian ylös, tai pää painuu liian alas, jolloin vauhti hiipuu. Usein tekniikassa käytettävä delfiinipotku lähtee liiaksi polviniveliä taivuttamalla , jolloin myös lantio taipuu helposti ja virtaviivainen uintityyli rikkoontuu.