Vapaasukellus on haastava laji, jossa täytyy olla täysin sinut veden kanssa. Hengityksen pidätystä pinnan alla on harjoiteltava niin kauan, että se sujuu luonnostaan ilman jännitystä. Lajia on parasta harjoitella niin että sukelletaan pituutta altaalla, pikkuhiljaa matkaa kasvattaen. Tämä on syytä tehdä varovasti niin, että pintaan noustaan heti kun vähänkin happivajetta alkaa tuntua. Hyperventilointia ennen sukellusta EI saa tehdä hukkumisvaaran vuoksi. Tällä tarkoitetaan tarkoituksellista veren rikastamista ylimääräisellä hapella hengittämällä syvään useita kertoja ennen sukellusta. Seurauksena voi olla että aivot eivät tunnista happivajetta ennen sen loppumista, jolloin ythäkkisesti vedetään vettä henkeen. Sukellus on lopetettava heti, kun happivajetta alkaa selvästi tuntua.
Syvälle sukeltaessa on haasteena paineen aiheuttama kipu korvissa. On osattava tehdä paineen tasaus ottamalla sormilla nenästä kiinni ja puhaltamalla ilmaa sieraimiin, niin että korvat loksahtavat auki. Mitä syvemmälle sukelle taan, sitä useamman kerran joudutan tekemään paineen tasaus. Syvyyssukellus on parasta aloittaa hallissa harjoittelemalla, 2m alkaen 5m asti. Tämän jälkeen voi lajia alkaa harrastamaan myös merellä. Myös Suomessa voi harrastaa lajia, vaikka Itämeren haasteena on huonompi näkyvyys kuin monissa lomakohteissa. Näkyvyys paranee huomattavasti heti avomerelle siirryttäessä. Olen havainnut toimivaksi metodiksi heittää veneestä ankkuri haluttuun syvyyteen, joka on ensin haettu kaikuluotaimella. Sukelluksessa seurataan ankkuriköyttä pohjaan asti, jolloin luonnollisesti tiedetään saavutetun haluttu syvyys. Lisäksi ankkuriköysi toimii turvana: kun olet päässyt pohjaan asti, lähdet palaamaan suoraan ylös niin että ankkuriköysi jää eteesi ja allesi. Tällöin tiedät nousevasi varmuudella suoraan ylös kohti pintaa. Jos sukelluksen aikana iskee syystä tai toisesta paniikki, niin että pinnalle on päästävä, voidaan köyttä pitkin kiskoa itsensä ylös.